Ladataan kassaa...
Aina on aihetta juhlaan! Juhlantain pidetyimmät Kekäleeltä. | NAISET | MIEHET |
#PidänSinua hero fullwidth

#PidänSinua

Me uskomme, että kestävän suhteen salaisuus on ihmisillä ja vaatteilla sama. Siksi haluamme auttaa sinuakin paitsi löytämään lempivaatteesi, myös huoltamaan ja pitämään niitä vuodesta toiseen. Tehdään yhdessä tyhjistä henkareista symboleita rakkaudelle.

Tyhjä henkari on rakkauden teko

Suhteemme vaatteisiin on samankaltainen kuin suhteemme ihmisiin. Kestävän suhteen saavuttaakseen meidän pitää löytää oikeanlainen kumppani juuri itsellemme. Suhteeseen pitää panostaa ja sitä pitää myös huoltaa. Välillä suhde kaipaa myös pientä piristystä.

Kestävän vaatesuhteen perustan voi jaotella kolmeen eri vaiheeseen: Löytämiseen, pitämiseen ja huoltamiseen.

Löydä

Meille Kekäleellä on tärkeää, että myymämme vaatteet tulevat oikeasti käyttöön ja saavat kantajansa kukoistamaan. Haluamme, että löydät itsellesi Lempivaatteita, jotka pysyvät kumppaninasi pitkään.

Siksi toivomme, että et osta enää vaatteita, jotka ilahduttavat vain lyhyen ajanjakson verran. Hetken huuman sijaan toivomme sinulle iloa vaatteista, jotka tuntuvat hyvältä ja kertovat siitä, kuka sinä olet. Lempivaatteet korvaavat laadullaan määrän, sopivat keskenään yhteen ja saavat aikaan hyvänolontunteen.

Vaatekaappia ei tarvitse uudistaa ostamalla kassikaupalla uusia vaatteita. Sen sijaan kannustamme vaalimaan vanhoja, piristämään tyyliä laadukkailla täsmäostoksilla sekä yhdistelemään rohkeasti. Uusien vaatehankintojen tulisi sopia saumattomasti tyyliisi, jotta ne lisäävät käyttöikää myös vaatekaapin vanhoille lempivaatteille.

Lempivaatevalmentaja apunasi

Apunasi lempivaatteiden löytämisessä on Lempivaatevalmentajamme. Onpa asuongelmat sitten pieniä tai suuria, voi niiden kanssa kääntyä Lempivaatevalmentajan puoleen. Maksuttoman pukeutumishetken aikana keskitytään valmennettavan toivomiin asioihin. Yksi tulee Lempivaatevalmentajalle metsästämään täydellisiä housuja, toinen kokeilemaan sesongin uusia trendejä ja kolmas kaipaa helppoa tapaa päivittää tyylinsä uuteen vuodenaikaan.

Varmaa on se, että Lempivaatevalmentajan luona säästät niin aikaa, hermoja kuin rahaa. Sen sijaan voit heittää hyvästit ylimääräiselle vaatekauppojen kiertelylle, turhille hutiostoksille ja sovituskopissa turhautumiselle.

Voit tulla Lempivaatevalmentajan luokse myös jo omistamasi, itsellesi pulmallisen tai vaikkapa erityisen rakkaan vaatteen kanssa. Pukeutumisen asiantuntijamme auttavat sinua yhdistelyssä, jotta saat mahdollisimman paljon käyttökertoja jo olemassa oleville vaatteillesi.

Varaa aikasi Lempivaatevalmentajalle.

Pidänsinua rune

Lempivaatteen tunnistaa hyvästä fiiliksestä ja siitä, että sitä pitää mielellään aina vain uudelleen.

Puuvillainen neulepaita 69,95e, Sinnuu. Pellavasekoitteiset chinot 69,95e, Selected Homme.

Mitä enemmän pidän sinua, sitä enemmän pidän sinusta.

Kysyimme asiakkailtamme, mihin he ovat tyytymättömiä vaatekaapissaan. Yleisin vastaus oli selkeä: vaatteet, joita he eivät pidä. Pitämättömät vaatteet ovat heräteostoksia, hutihankintoja tai sinällään mieluisia vaatteita, joille ei kuitenkaan tunnu löytyvän sopivaa kaveria.

Katsoopa asiaa sitten rahan, ekologisuuden, vaivan tai säilytystilan näkökulmasta, pitämättömät vaatteet ovat turhake, josta toivoisimme kaikki pääsevämme eroon. Kukapa haluaisi ostaa vaatteen, jota ei tule pitämään?

Meidän elämäntehtävämme on auttaa asiakkaitamme löytämään vaatteita, joista he todella pitävät ja joita he myös pitävät – yhä uudelleen ja uudelleen. Aito pukeutumisen ilo nimittäen elää vaatteissa vietetyissä itsevarmoissa hetkissä, ei nopeasti haihtuvassa ostamisen huumassa.

Pidä kuva

Pidä

Aika Lempivaatevalmentajalle on maksuton, eikä sisällytä ostopakkoa. Sen sijaan saat kiireettömän ja asiantuntevan kokemuksen, joka inspiroi pukeutumista vielä pitkään. Käynnin aikana tehdyille ostoksille tarjoamme lisäksi Lempivaatetakuun. Uskomme nimittäin täysin siihen, että Lempivaatevalmentajan avustuksella syttyneet vaateihastukset syvenevät rakkaudeksi - eivätkä taatusti jää pitämättä.

Pidä Lempivaatevalmentajan avulla valittuja, potentiaalisia lempivaatteitasi 2 viikon ajan. Jos et pidäkään, palautamme rahasi takaisin.


Lempivaatetakuu*

  1. Varaa aika Lempivaatevalmentajalle myymälästä tai verkosta
  2. Löydä Lempivaatevalmentajan kanssa itsellesi vaate, josta pidät
  3. Nauti elämästä uuden lempivaatteesi kanssa kahden viikon ajan
  4. Jos vaateihastus ei syventynyt rakkaudeksi, palauta ostoksesi meille niin saat rahasi takaisin

*Kahden viikon Lempivaatetakuu koskee etukäteen varatun Lempivaatevalmentaja-ajan yhteydessä tehtyjä ostoksia. Lempivaatetakuuta ei voida soveltaa verkkokaupassa tehtyihin ostoksiin. Vaatteita saa käyttää takuuaikana. Palautusta tehdessäsi sinulla tulee olla alkuperäinen kuitti tallella.

Pidän sinua Priscilla

Lempivaate päällä olo on kotoisa ja itsevarma.

Merinovillainen neule on valmistettu Suomessa. 249,00e, Uhana. Saatavilla myös valkoisena.

Huolla kuva

Huolla

Lempivaatteen tietää omistavansa viimeistään silloin, kun siitä haluaa pitää kiinni kynsin ja hampain. Siksi omia lemppareitaan kannattaakin huoltaa aina tarpeen vaatiessa. Me tarjoamme sinulle vinkit ja tarvikkeet, joilla lempivaatteesi kestävät vuodesta toiseen.

Laatuvaatetta on helppo huoltaa

Vaatteen mahdollisimman pitkä elinkaari kannattaa ottaa huomioon jo ostoksilla. Hyvälaatuinen vaate kun kestää vuosia huomattavasti paremmin kuin huono. Laadukas, käyttötarkoitukseen sopiva materiaali, kunnollinen ompelujälki ja huollettavuus ovat seikkoja, jotka vaikuttavat vaatteen käyttöikään huomattavasti.

Me olemme ottaneet tämän huomioon jo valikoimaa kasatessamme. Löydät valikoimastamme ainoastaan laadukkaita huippubrändejä, joiden mallistoista olemme tarkkaan valikoineet asiakkaillemme parhaimmat palat. Tästä syystä näet valikoimassamme laajan kattauksen luonnomateriaaleja, ajattomia vaatekappaleita sekä aimo kasan potentiaalisia lempivaatteita, juuri sinulle.

Sinä huollat, me autamme

Rypyt, nukat ja tahrat kuuluvat normaaliin elämään. Jokainen villaneule nyppyynty tai housunlahje tahriintuu kun pidät niistä ja pidät niitä. Oikeanlainen huoltorutiini on kuitenkin avainsana vaatteen pitkäikäisyyden varmistamiseksi. Vaatteiden huoltaminen palauttaa ne hetkessä entiseen loistoonsa.

Siksi henkilökuntamme antaa sinulle mieluusti vinkkejä siihen, miten huollat uusia ja vanhoja lempivaatettasi niin, että ne pysyvät kauniina pitkään ja löydät meiltä myös kattauksen huoltotuotteita, joilla onnistut varmasti.

Lempivaatteesi odottavat sinua

Vilpitön toiveemme on, että löydät valikoimastamme vaatteita, joita pidät vielä pitkään ja jotka tuottavat sinulle pukeutumisen iloa. Teetpä sitten ostoksesi Lempivaatevalmentajan kanssa tai ilman. Tervetuloa löytämään uusia lempivaatteita tai inspiraatiota vanhojen yhdistelyyn!

Palvelemme sinua 11 myymälän ja verkkokaupan turvin. Löydä oma palveleva Kekäle-myymäläsi tai inspiroidu pukeutumisesta mukavasti kotisohvalta käsin ja anna meidän toimittaa uudet lempivaatteet luoksesi!

Kurkkaa myös nämä:

Kenkähuolto inspiroidu
Lue lisää

Pidä huolta: Kenkähuolto

Pidä huolta lempikengistäsi ja opettele kolmen askeleen simppeli huoltorutiini, joka pitää kengät käytössä pitkään.

lempivaatevalmentaja inspiroidu
Lue lisää

Lempivaatevalmentaja

Varaa aika Lempivaatevalmentajalle, joka ratkoo tyylipulmat puolestasi. Maksuton Kekäle Kanta-asiakkaille.

arkive atelier inspiroidu
Lue lisää

Arkivé Atelier

Oikeanlaiset kauneusrutiinit pitävät lempivaatteesi käytössä pitkään - kurkkaa Arkivé Atelierin vinkit vaatehuoltoon!