Ladataan kassaa...
Kanta-asiakkaille lempivaatteet suosikkimerkeiltä -15% | NAISET | MIEHET |

B Corp -vastuullisuussertifiointi

Olemme Suomen ensimmäinen vaatealan yritys, joka on saanut työstään B Corp -tunnuksen. B Corp on kansainvälinen vastuullisuussertifikaatti, joka todentaa edistyksellistä työtä kokonaisvaltaisen vastuullisuuden eteen. Pohjoismaissa on jo yli sata sertifioitua B Corp -yritystä ja maailmalla esimerkkiä näyttävät edelläkävijäyritykset Patagoniasta Ben&Jerry’siin.

Merkki siitä, että työmme tarkoituksena on muukin kuin vaatevuorien kasvu

B Corp-tunnus on ulkopuolinen todistus teoista  liiketoiminnan kasvun ja vastuullisuuden tasapainottamiseksi. Tavallisesti yhtiöjärjestys muotoilee yrityksen toiminnan tarkoitukseksi voiton tuottamisen osakkeenomistajille.

Suomalaisen B Corp -sertifiointia tavoittelevan osakeyhtiön on lisättävä yhtiöjärjestykseensä lauseke, jossa se kertoo yhtiön tavoittelevan muutakin kuin taloudellista kasvua. Osana B Corp -sertifikaatioprosessia olemme sitoneet liiketoimintamme tavoitteeksi myös positiivisen vaikutuksen luomisen yhteiskunnalle ja ympäristölle, ja se lukee nyt yhtiöjärjestyksessämme. 

Todennettua vastuullisuutta viiden pilarin kautta tarkasteltuna

B Corporation -arvioinnissa läpivalaistiin yrityksemme toimintaa ja vaikutuksia viiden eri teeman näkökulmasta. Tarkastelun alla olivat ympäristö, työntekijät, asiakkaat, yhteiskunta ja hallinto. Saimme sertifioinnissa 85 pistettä rajan ollessa 80 pistettä.

Vahvimmat pilarimme ovat henkilöstömme ja vaikutuksemme ympäröivään yhteisöön ja yhteiskuntaan.

Mitä teemme eri tavalla kuin tavalliset vaatekaupat? Palvelumme pitämisen puolesta

Vaatteita tuotetaan maailmassa kestämättömällä tahdilla. Vaatii monen asian muuttumista kulutuskulttuurissamme, vaateteollisuudessa ja ennen muuta meissä itsessämme, että vaatteet tuottavat hyvää niiden käyttäjille, valmistajille, myyjille sekä koko planeetalle. Tarkoituksemme ei ole myydä sinulle mahdollisimman paljon uusia vaatteita.

”Osta vähemmän, pidä enemmän” on ollut vuodesta 2021 asti pääviestimme ja se ohjaa kyseenalaistamaan pikamuodin rantauttamaa ajatusta kulutuksen määrästä ja tahdista.
Todellista vastuullisuutta on se, että vaatteita tulisi yksinkertaisesti tuottaa ja ostaa määrällisesti vähemmän. Ja pitää käytössä enemmän ja pidempään.

Pidetyimpien vaatteiden filosofian tueksi olemme luoneet palveluita. Esimerkiksi Lempivaatevalmentaja auttaa löytämään pidetyimpiä vaatteita, henkilökuntamme opastaa pitämään vaatteista huolta ja Kekäle Second hand tarjoaa mahdollisuuden pitää tyyli kierrossa. 

Suurin vaikutuksemme syntyy kulutustottumuksia muuttamalla – henkilöstömme kautta

Olemme perheyhtiö ja olemme täällä saadaksemme sinut uskomaan itseesi. Liikkeissämme tapahtuu yli 2 miljoonaa asiakaskohtaamista vuodessa. Se, mitä niissä tapahtuu ja miten kulutustottumuksia voidaan hiljalleen muuttaa, on meille merki- tyksellistä. Hyvinvoiva ja työstään innostunut henkilöstömme on asiakaskokemuksemme ytimessä.

Työntekijöidemme loistaminen, kasvu ja sitoutuminen ovat edellytyksiä sille, että onnistumme tehtävässämme olla vaatekaupan edelläkävijä polulla kohti kestävämpää muotialaa. Koulutamme henkilökuntaa aktiivisesti, jotta he osaavat auttaa sinua löytämään pidetyimmät vaatteet ja opastavat pitämään niistä huolta.

Olemme pukeneet kommunikaatiomme niin myymälöissä kuin ulkoisissa kanavissa kantamaan viestiä pitämisen puolesta. Tavoitteemme ei ole myydä sinulle mahdollisimman montaa uutta vaatekappaletta, vaan vaatteita, jotka yhdistyvät olemassa olevaan vaatekaappiisi ja kohottavat sieltä jo löytyvien vaatteiden käyttökertoja. Samalla kohotamme kokemustasi siitä, miltä tuntuu  pitää itsestään ja olla ylpeästi oma itsensä. 

Vastuullisuus tuotantoketjussa – tavoitteena valikoima, josta on helppo pitää

Jotta vaateala tuottaisi hyvää myös vaatteiden valmistajille, olemme ryhtyneet edistämään vastuullisuutta yhdessä tuotantoketjun kanssa. Olemme luoneet vaikuttavan ostamisen ohjeistomme, jossa määrittelemme, millaisia kriteereitä valikoimaamme päätyvien tuotteiden valmistuksessa pitää täyttää ja millaisin tavoittein vastuullisuutta tulee kehittää. Tavoitteemme on aikaansaada positiivinen kierre, jossa yksittäiset vaatimuksemme ohjaavat toimituskejumme kumppaneita vastuullisempiin valintoihin vaatteiden tuotannossa. 

B Corp -sertifikaatti – kolmannen osapuolen tunnustus mitattavasta positiivisesta vaikutuksesta

Vastuullisuus on laaja käsite ja ihmisten usko vastuullisuusväittämiin on koetuksella.  B Corp -tunnuksen saamiseksi kolmas osapuoli on käynyt toimintamme dokumentaation läpi ja pisteyttänyt suoritustasomme. Arvioinnissa mitataan todennettuja vaikutuksia – siis sitä, mitä olemme tähän mennessä saaneet aikaan.

Monesti vastuullisuuslupaukset liittyvät tulevaisuuteen, mutta B Corp -arvioinnissa pisteitä kerryttävät vain sellaiset tulevaisuuden tavoitteet, jotka on kiinnitetty liiketoimintaan tai työnkuviin.

Pisteytyksemme on avoimesti kaikkien nähtävillä B Corporationin sivuilla:

B Corp – merkki siitä, että matka ei pääty tähän

Vaatimukset kiristyvät paitsi lainsäädännön, myös B Corp -sertifioinnin osalta vuosi vuodelta.  Voit siis olla varma, että teemme päivittäin töitä sen eteen, että vaateala tuottaisi hyvää niin sinulle kuin vaatteiden valmistajille. Toivomme, että se, mikä on tänään meille vaikeaa, olisi tulevaisuudessa yleinen bisneskäytäntö. Siksi pyrimme muuttamaan alaa yhdessä tuotantoketjun kanssa ja jokaisessa asiakaskohtaamisessa kanssasi.

Tehdään yhdessä tekoja pitämisen puolesta!