Ladataan kassaa...
Aina on aihetta juhlaan! Juhlantain pidetyimmät Kekäleeltä. | NAISET | MIEHET |
Lempivaatevalmentajan muuttumisleikki hero

Lempivaatevalmentajan muuttumisleikki: Itsevarmana uuteen arkeen

Etsimme asiakkaidemme joukosta ennakkoluulotonta muuttumisleikkiin osallistujaa, joka testaisi Lempivaatevalmentaja-palveluamme. Saimme testaajaksi Lahdessa asuvan Saila Juntusen, joka työskentelee hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen asiantuntijatehtävissä. Etäaikana uudessa työpaikassa aloittanut Saila Juntunen toivoi selkeyttä omaan kokeilunhaluiseen tyyliin sekä uusia ideoita rentoon, mutta aikuiseen työpukeutumiseen. Lempivaatevalmentajamme Sini Johansson ideoi kolme kiinnostavaa tyyliä, jotka muuntautuvat moneen.

Sailan lähtötilanne

“Tyylini on vaihteleva ja selkeä oma juttu puuttuu. Tykkään pelkistetystä ja särmikkäästä tyylistä, mutta kyllästyn nopeasti ja haluan kokeilla uusia juttuja.

Suunnittelen vaateostoksia jonkin verran etukäteen, enkä osta ensimmäistä vastaantulevaa, mutta sorrun silti heräteostoksiin. Mukavuus, oikea koko ja vaatteen pitkäikäisyys ovat minulle tärkeitä asioita.

Tykkään kierrellä kaupoissa inspiroitumassa ja silmäni tottuu uusiin trendeihin nopeasti. Esimerkiksi viime kesänä näin paljon pitkiä ja runsaita kukkamekkoja ja minulle iski himo hankkia sellainen itsellenikin. Olisi kivaa saada Lempivaatevalmentajalta ideoita siihen, kuinka mekkoja voisi käyttää myös syksyllä.

Olen vaihtanut työpaikkaa etäaikana. Kiinnitän huomiota toisten pukeutumiseen ja sen peilin puuttuminen on tehnyt minusta epävarmemman oman pukeutumiseni suhteen. En näe itseäni töissä jakkupuvussa, mutta haluan silti näyttää aikuiselta ja rennon tyylikkäältä.

Vaatekaapissani on ylimääräisiä vaatteita, joita käytän harvoin, mutta joista on hankala luopua. Toivon, että osaisin katsoa niitä uusin silmin Lempivaatevalmennuksen jälkeen.”

Lempivaatevalmentaja Saila Juntunen kuvat 1 1
Lempivaatevalmentaja Saila Juntunen kuvat 1 2

Lyhythihainen kauluspaita 169 e, Ted Baker. Joustavat joggerit 149,95 e, Mac. Mokkanahkaiset nilkkurit 199 e, Bukela. Teddyliivi 89,99 e, Selected Femme.

Toimistoverkkarit

Sini: ”Tällä asulla halusin näyttää, kuinka rennot joggerit voi yhdistää toimistokäyttöön. Tummanvihreä väri tuo kivaa vaihtelua ja on mustaa pehmeämpi valinta valkoisen kaveriksi.
Kauluspaidan malli on väljä, mutta pienet jutut, kuten auki jätetty ylänappi, lyhyet hihat ja kaareva helma keventävät kokonaisuutta.
Pörröliivi on monipuolinen vaate, jolla asuun saa lisättyä kontrastia ja rouheutta. Se toimii yhtä hyvin hupparin kanssa kaupunkikävelyllä, kuin Sailan mainitseman kukkamekon päällä lisäämässä lämpöä ja kerroksellisuutta.”

Saila: ”Pörröliivi nousi suosikkituotteekseni. Se tuntuu ihanalta päällä ja siitä tulee hyvä fiilis. Uskon, että liivi toimii monien vaatteideni, kuten mustan poolon tai kesäisten mekkojen kanssa. Vaatekaapissani ei ole mitään vastaavaa, joten liivi tyydyttää myös kokeilunhaluisuuttani.
Joggereita en olisi osannut valita rekistä itse. Nämä ovat todella ihanan tuntuista materiaalia ja väri on kiva syksyä ajatellen. Myös paita on todella tyylikäs ja monikäyttöinen.”

Lempivaatevalmentaja Saila Juntunen kuvat 2 1
Lempivaatevalmentaja Saila Juntunen kuvat 2 2

Mekko 149 e, Samsøe Samsøe. Poolokauluksellinen villaliivi 139 e, Summum. Pitkävartiset maiharit 219 e, Dr. Martens. Laukku 79,90 e, Calvin Klein.

Monitoimimekko

Sini: “Pitkä mekko mielletään usein juhla-asuksi, mutta halusin antaa ideoita siihen, kuinka se taipuu myös arkeen. Kauniit ruskean sävyt pehmentävät voimakasta eläinkuosia ja yksivärinen liivi tuo mekkoon rentoutta.
Valitsin mekon pariksi pitkävartiset maiharit, jotka lisäävät asuun yllätyksellisyyttä ja kontrastia. Kun mekon helma ylettyy varsien päälle, voi alle pukea paksut villasukkahousut, eivätkä ne jää näkyviin.”

Saila: ”Mekon materiaali laskeutuu kevyesti ja tuntuu hyvältä päällä. Myös tämä poololiivi sopisi hyvin jo omistamieni väljien kukkamekkojen kanssa, sillä se tekee yläosasta istuvamman. Taupe on värinä itselleni uusi.
Voisin mennä tässä asussa oikeastan mihin tahansa, sillä se on hyvin monikäyttöinen. Vaihtamalla liivin ja maiharit isoon kaulakoruun ja siroihin kenkiin, tämä asu toimisi myös juhlissa. Pitkänä ihmisenä ilahduin myös siitä, että mekossa on kerrankin riittävän pitkät hihat.”

Lempivaatevalmentaja Saila Juntunen kuvat 3 1
Lempivaatevalmentaja Saila Juntunen kuvat 3 2

Poolo 44,95 e, Part Two. Puuvillainen paitatakki 109,95 e, Calvin Klein. Leveälahkeiset housut 99 e, Makia. Kengät 189 e, Dr. Martens.

Uusi Siluetti

Sini: “Asiallinen pukeutuminen mielletään usein jäykäksi ja hieman epämukavaksi. Valitsin Sailalle nämä Makian housut kumotakseni tämän myytin. Housuissa on mukava joustava vyötärö, tyylikkäät levenevät lahkeet ja niiden miellyttävä viskoosimateriaali toimii ympärivuotisessa käytössä.
Tyköistuva yläosa ja leveät housut luovat yhdessä kauniin siluetin. Ohut seeprapoolo on helppo tapa lisätä asuun kerroksellisuutta ja kuosia. Se toimisi hyvin myös sovittamiemme liivien kanssa tai yksivärisen neulepaidan alla niin, että vain poolokaulus ja hihansuut jäävät näkyviin.
Auki jätettu paitatakki on hyvä jakun korvike ja tuo asuun ryhtiä rennolla tavalla.”

Saila: “Tämä on minulle täysin uusi yhdistelmä. Käytän useimmiten pillihousuja, mutta voisin tottua tähän leveään malliin. Kuten Sini sanoi, housut tuntuvat todella mukavilta jalassa, mutta näyttävät kuitenkin tyylikkäiltä.
Tästä lookista saisi helposti juhlavan ilman paitatakkia, mutta sen kanssa asu toimii paremmin töissä. Omistan pitkän mustan vekkihameen ja mietin heti, että tämä yläosa sopisi kivasti myös sen kanssa.”

Lempivaatevalmentaja kuvat 4 1
Lempivaatevalmentaja kuvat 4 2

Saila heittäytyi pukeutumishetkeen ennakkoluulottomasti ja kokeili rohkeasti Sinin hänelle valitsemia tyylejä. Marimekon Silkkikuikka-kuosisessa puserossa on Sailan kaipaamaa särmikkyyttä ja se sopii hyvin yhteen muiden valmennuksen aikana kokeiltujen asuyhdistelmien kanssa.

Puuvillainen kauluspaita 205 e, Marimekko.

Lempivaatevalmentaja auttaa kaikenkokoisissa tyylikysymyksissä

Sini Johansson on yksi Kekäleen monista Lempivaatevalmentajista. Hänen puoleensa käännytään, kun tarvitaan apua oman persoonallisen tyylin löytämisessä.

“Ihmiset varaavat ajan Lempivaatevalmennukseen hyvin erilaisista lähtökohdista. Yksi pyytää apua juhla-asun valintaan, toinen toivoo tehokasta ja helppoa ostokokemusta ja kolmannen tavoitteena on löytää istuvat farkut. Meille voi tulla matalalla kynnyksellä, olipa sitten hakemassa tyyli-inspiraatiota tai suurempaa muutosta.”

Lempivaatevalmennus sopii myös kokonaisvaltaisempaan tyylin uudistamiseen esimerkiksi tilanteessa, jossa oma koko on muuttunut tai työpaikka vaihtunut.

“Tavoitteeni on, että ehdottamani vaatteet sulautuvat osaksi asiakkaan omaa vaatekaappia ja sopivat moneen tilanteeseen. Valmennukseen voi tulla myös sellaisen oman vaatteen kanssa, jonka käyttöön kaipaa uusia ideoita.”

Lempivaatevalmennusta on saatavilla 11 Kekäleen myymälästä ympäri Suomen. Valmennukseen ei sisälly ostopakkoa, mutta annamme sen yhteydessä tehdyille hankinnoille Pidän Sinua -takuun. Jos vaateihastus ei syvenny rakkaudeksi kahden viikon kuluessa, saat rahasi takaisin.

“Meille on tärkeintä, että löydämme yhdessä asiakkaan oman jutun ja rohkeuden ilmentää sitä pukeutumisessa.”

Kiinnostuitko? Lue lisää ja varaa aika maksuttomaan Lempivaatevalmennukseen osoitteesta www.kekale.fi/lempivaatevalmentaja.

Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä:

lempivaatevalmentaja inspiroidu
Lue lisää

Lempivaatevalmentaja

Varaa aika Lempivaatevalmentajalle, joka ratkoo tyylipulmat puolestasi. Maksuton Kekäle Kanta-asiakkaille.

Elisa taskula inspiroidu
Lue lisää

Elisa Taskulan valinnat

Uudenlainen arki on tuonut Elisan tyyliin ripauksen käytännöllisyyttä. Lue vinkit kiinnostavaan arkityyliin.

Talvitakit 21 inspiroidu
Lue lisää

Pakkasen puraisu

Kirpakat pakkaspäivät vaativat seurakseen talven muhkeimmat untuva- ja toppatakit.